Pikkuasiat erottavat hyvin hoidetut yritykset muista
Ehkä se ei ole kovin vaikuttavaa, mutta olen tehnyt joitakin huomioita kohtuullisen pitkällä kokemuksellani ruotsalaisesta teollisuudesta. Asioiden ajankohtaisuus muuttuu ajan mittaan, ja siihen vaikuttavat niin trendit kuin maailman tapahtumat. Minulla on vinkki, joka ratkaisee yhden nykypäivän suurista ongelmista.
Toimitusten täsmällisyys on juuri nyt erittäin tärkeää. Toimituskyvystä on tullut puheenaihe kaikkialla. Osapuutteet, maailmanlaajuisen logistiikkaketjun ongelmat ja muutokset kysynnässä ovat hankaloittaneet toimitusten tekemistä entiseen tapaan. Silloin vaatimukset uudistuvat.
Onko ajallaan toimittaminen vaikeaa?
En väitä, että ajallaan toimittaminen olisi yksinkertaista. Se riippuu tietenkin siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Se johtaakin takaisin lupauksiimme ja toimitusvalmisteluihimme. Jos suunnitteluun käytetään ikivanhaa Excel-asiakirjaa vuodelta 2019, luvassa on ongelmia. Nykytilanne ei ole sama kuin silloin. Mutta onko tämä kysymys mahdoton ratkaista? En usko. Se ei ole edes kovin vaikeaa, vaan siihen tarvitaan vain hyvää suunnittelua ja kohdalleen osuvat odotukset.
Kaikki paikallaan ja paikka kaikilla – muutoin kaikki on sattuman varassa
Tämä saattaa kuulostaa tylsältä, mutta toimitusten täsmällisyys muistuttaa useimpia muita asioita. Näen eroja, kun käyn teollisuusyrityksissä eri puolilla Eurooppaa. Heti tuotantosalissa aistii, miten yritystä hoidetaan. Onko kaikki järjestyksessä vai sattuman varassa? Kun toiminta on rauhallista ja kaikki on paikallaan, tuotteet toimitetaan ajallaan.
Hyvin hoidetut yritykset – vinkki
Hyvin hoidettujen yritysten ominaisuudet eivät edusta rakettitiedettä. Ne eroavat muista ihan perusasioissa. Koska käsittelemme toimituksia ajallaan, tässä on minun vinkkini siihen, miten siinä onnistutaan: etukäteissuunnittelun avulla! He esittävät itselleen suunnilleen tällaisen kysymyksen: Mitä asiakkaamme tarvitsevat seuraavalla neljänneksellä? Miten voimme varmistaa, että pystymme toimittamaan sen?
Se tarkoittaa, että tiettyjä tuotteita on varattava varastoon hyvissä ajoin, jotta ikäviltä yllätyksiltä vältytään. Se ei aivan vastaa vanhanaikaista oikea-aikaisten toimitusten periaatetta ja yrityksiä olla sitomatta varallisuutta varastoon. Näissä yrityksissä on ymmärretty, että hyvä ennakointi antaa kilpailuedun, joka ylittää selvästi pääomakustannuksen. Myös toimitusten lukumäärää pystytään pienentämään ja siten toimituskustannuksia ja ympäristövaikutuksia! Colly Componentsin kielenkäytön mukaan toimitamme silloin laatua osaamisella.
Lämpimät terveiset
Darco