Ennalta arvattavin pääkirjoitukseni.
Pitkäkin se on.

Miten kirjoittaa kestävästä kehityksestä niin, etteivät silmät ala pikku hiljaa lupsahdella? Me melkein hukumme infoon yritysten kestävän kehityksen työstä ja toimintaperiaatteista.

Samalla elämme laina-ajalla. Emme voi jatkaa näin, tarvitaan muutos, ja se ottaa koville. Vaikuttaa vahvasti siltä, että jos aiomme saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet, vaaditaan kovia otteita

Mutta oikean ratkaisun löytäminen on vaikeaa, sekä yksityishenkilölle että yritykselle. Kaksi esimerkkiä:

Uskon, että haluamme toimia oikein, ja se koskee myös yrityksiä. Mutta valitsemme helposti väärän ratkaisun. Luen päivittäin yrityksistä, jotka ovat toimineet epäeettisesti, jättäneet ympäristöasiat huomiotta, eivät ole välittäneet ihmisoikeuksista tai työehtosopimuksia jne.

Colly Components on, osana Indutrade-konsernia, allekirjoittanut YK:n Global Compact -aloitteen, joka on maailman laajin yrityksille tarkoitettu kestävän kehityksen aloite ja sisältää kymmenen yritysten sosiaalista vastuuta koskevaa yleisperiaatetta. Ne perustuvat ihmisoikeuksia, työoikeutta, ympäristöä ja korruption torjuntaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin.

Kuulostaa hyvältä, ja onkin sitä, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Miten Colly Components kantaa oman kortensa kekoon? Edellä olevan lisäksi, mikä minulle on paljolti itsestään selvää, kehitämme esim. uusia teknologioita/tuotteita, jotka vähentävät energiankulutusta, vähentävät hylkyjä ja parantavat työympäristöä. Pidämme varastossa laajaa tuotevalikoimaa ja pyrimme vähentämään kuljetuksia, ennen kaikkea lentokuljetuksia. Käytämme vain Euroopassa toimiva toimittajia, jotka kaikki on sertifioitu standardien ISO 9001 ja ISO 14001 mukaisesti.

Väheksymättä toimintaperiaatteita ja sertifikaatteja, yhteiset tavoitteet saavutetaan viime kädessä tekemällä yhteistyötä. Uskomme, että se on mahdollista, kun pidämme huolta hyvästä kommunikaatiosta asiakkaiden, toimittajien ja henkilöstön välillä. Se on sitä, mitä me kutsumme laaduksi tietotaidolla.

Nöyrin terveisin
Darco